Ateljé Sotamaa Designing Human Experiences
Kulttuuri on muutosvoimaa
Elinvoimaa kulttuurista on kansallinen ajattelu-, keskustelu- sekä kehitysprosessi, jossa pohditaan kulttuurin, tieteiden ja taiteiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja roolia tulevaisuuden rakentajina. Taiteella on kyky koskettaa syvältä jotain meissä, joka ihmeen lailla saa meidän ajattelumme avartumaan ja meidät oivaltamaan muutoksen mahdollisuudet. Elinvoimaa kulttuurista -hanke syntyi keväällä 2024 emeritusprofessorien Seija Kulkki, Eero Kasanen, Yrjö Sotamaa ja KTT Mikko Kosonen sekä Taidekaupunki Mänttä-Vilppulan sivistys- ja kulttuuripalveluiden yhteistyönä. Yhteisenä tavoitteena oli käynnistää monivuotinen hankekokonaisuus paikkakuntien ja kansainväliseen yhteistyöhön perustuvan uudenlaisen kehitysdynamiikan luomiseksi. Aalto-yliopiston asiantuntijoiden innoittamana aloitettiin Taidekaupunki Mänttä-Vilppulassa kesällä 2024 prosessi suomalaisten kulttuurikuntien ja asiantuntijoiden verkottamiseksi. Elinvoimaa kulttuurista -kuntaverkoston idea syntyi yhteisessä seminaarissa 26.6.2024. Sitä inspiroivat ensimmäiseen Elinvoimaa kulttuurista I -pamflettiin sisältyvien 26 eri asiantuntijan kirjoitusten pohdinnat. Elinvoimaa kulttuurista -hankesuunnittelun kautta on luotu suomalaisten pienten ja keskisuurten kulttuurikuntien verkosto, jossa edistetään alueiden kulttuurista pito- ja vetovoimaa. Verkostoyhteistyössä ovat mukana Kauniainen, Kaustinen, Kotka, Lieksa, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Paimio, Pietarsaari, Pori, Raasepori, Riihimäki, Ruovesi, Sastamala ja Sodankylä. Keskeisinä yhteistyökumppaneina toimivat Kuntaliitto, Aalto-yliopisto, Taideyliopisto ja Elävät kaupunkikeskustat ry.