Kirjoitettu Muoto-lehdelle 2003
Helmikuun alussa maamme historian suurin joukko kansainvalisia tahtiarkkitehteja alkaa rakentaa Suomessa.
Lumilinnoja!
Kysessa on Snowshow –tapahtuma Kemissa ja Rovaniemella. Se ei ole suomalaisten keksima. Ei edes ruotsalaisten. Kyseessa on aasialaista alkuperaa olevan nelikymppisen New Yorkilaisen kuraattorin luoma konsepti. Kolmekymmenta kansainvalista taiteilija-arkkitehtiparia on kutsuttu suunnittelemaan yhteistyossa lumi- tai jaarakennnus. Osallistujien nimilista on uskomaton “kuka kukin on” -kokoelma arkkitehtuurin ja taiteen raskaansarjalaisia seka nousevia tahtia.
Odotukset ovat kovat ja paljon skeptisismia on ollut alusta lahtien ilmassa. Alkuperaisesta kolmestakymmenesta projektisa vain osa on enaa mukana. Onnistuuko vaativien rakenteiden tekeminen? Tuleeko suurten egojen yhteistyosta mitaan? Koko projekti haiskahtaa monien mielesta all starts -latkaottelulta, missa kukaan ei oikein ole toisissaan, mutta yleiso ostaa lippuja.
On kuitenkin liian aikaista tuomita ja todettava on, etta idea on originaali, rohkea ja viety pitemmalle kuin monet olisivat ikina uskoneet. Kunnia kuuluu kuraattori Lance Fungin rasittavuuksiin asti kipuavalle energialle ja peraanantamattomuudelle. Kukaan suomalainen ei olisi kyennyt samaan, vain New Yorkin taidemaailman parkitsema Duracel-pupu. Kuka suomesta, lukuunottamatta Kiasman kuraattoreita, olisi lentanyt ympari maailmaa (omalla kustannuksellaan) vuositolkulla metsastamassa vaikeasti tavoiteltavia maailmantahtia tekemaan lumilinnoja Lappiin.
Istun Finskin lennolla New Yorkista matkalla Kemiin kirjoittaessani tata. En ole viela nahnyt vilaustakaan toteutetuista teoksista. Suunnitelmista tiedan sen mita muistan nahneeni hikipisaroiden lapi viime kesana Venetsian biennalen 40-asteen helteessa. Ainoa teos, jota tunnen lahemmin on omamme. Ja se on kuulemma valmistumassa myohassa vasta avjaisten jalkeen koska Kemissa on ollut lauhaa. Samoin on kuulemma kaymassa myos Yoko Onolle ja kaikille muille, jotka jaadyttivat vetta teoksissaan.
Lahdin kuitenkin matkaan, koska tapahtuma tuo harvinaislaatuisen tahtikaartin taiteilijoita ja arkkitehteja suomeen . Samasta syysta paikalle on lentanyt myos noin sata opiskelijaa ympari maailmaa.. He ovat osallistuneet teosten rakentamiseen ja toivavat tutustuvansa kuuluisuuksiin. Kemissa ei ole kovin montaa baaria, jonne paeta ja odotamme kaikki innolla bissettelya Anish Kapoorin ja Yoko Onon kanssa.
Jos unohdetaan hetkeksi “name dropping”niin Snowshow:hun liittyy ihan oikeitakin haasteitakin ja tapahtuma on monin tavoin uniikki ja mielenkiintoinen. Ensimmainen kiinnostava aihe on taiteilijoiden ja arkkitehtien yhteistyo. Onnistuuko se ja miten se tapahtuu? Toinen aihe liittyy lumeen ja jaahan – poikkeuksellisiin materiaaleihin, jotka muuttavat muotoaan. Teokset sulavat, niiden paalle sataa uutta lunta, tuuli saattaa tuivertaa niita. Kolmas seikka , joka tekee tilaisuudesta harvinaisen on mahdollisuus vertailla eri taiteilijoiden ja arkkitehtien lahestymistapoja teoksissa, jotka on tehty samoista materiaaleista samassa mittakaavassa. Kaikki ovat ikaankuin samalla viivalla.
Ensimmainen aihe. Yhteistyomalleista helpoin ja perinteisin on vaihtoehto, jossa arkkitehti tekee tilan ja taiteilija objektin tai installation sen puitteisiin. Tata mallia seurasivat ainakin jossain maarin Snowshown lammittelykierroksen kahdesta teoksesta toisen tehneet Asymtote-arkkitehdit taiteilija Osmo Rauhalan kanssa. Toinen malli on eri materiaaleihin erikoistuminen, arkkitehti kasittelee lunta ja jaata ja taiteilija aanta tai valoa. Tata mallia odottaisin esimerkiksi taiteilijapari Gronlund Nisusen seuraavan yhdessa arkkitehtipartnerinsa Foreign Office Architects:ien kanssa. Tasta yhteistyotavasta voi syntya mielenkiintoisia tuloksia jos onnistutaan synnyttamaan synergia arkkitehtuurin materiaalisten ja taiteen immateriaalisten elementtien valille. Molemmat edellamainituista vaihtoehdoista ovat turvallisia ja konfliktin vaara on pienehko. Ensimmaisessa taideteos lukeutuu irralleen arkkitehtuurista selvarajaisesti ja toisessa media erottaa teoksia. Kumpikin lahestymistapa voi tuottaa mielenkiintoisia lopputuloksia, joskin jalkimmainen todennakoisemmin. Vaikein lahestymistapa on ehka trans-ammatillinen (transdiscilplinary, amerikkalaisen kriitikon Sanford Kwinterin kehittama kasite). Siina seka taiteilija, etta arkkitehti tyostavat koko teosta, kaikkia sen aspekteja yhdessa omaan ammatitaitoonsa nojaten. Tahan olemme itse Ernesto Neton kanssa pyrkineet. Olemme tehneet rakennetta yhtena kokonaisuutena niin, etta siita on mahdotonta lukea erilleen taiteilija ja arkkitehdin osuutta.
Toinen aihe. Lumi ja jaa materiaaleina tekevat mahdottomiksi muuttumattomien, tarkkarajaisten muotojen tuottamisen muutamaa viikkoa pidemmaksi ajaksi. Milla tavoin lumen ja jaan hailyva ja muuntuva luonne on sisallytetty tai oltu suljettu pois teoksista? Odottaisin, etta monien tekijoiden on onnistunut sisallytaa materiaalien edellyttama prosessinomaisuus, muutos, elimelliseksi osaksi teostaan tai sitten sulkea se tietoisesti pois. Taiteessa on jo pitka perinne, jossa pyritaan sisallyttamaan prossesinomaisuus teokseen, mutta arkkitehdit ovat tottuneet suunnittelemaan staattisia, muuttumattomia, tarkoin maariteltyja rakenteita.
Oma viehatyksensa lienee niissa teoksissa, jotka ikaankuin unohtavat materiaalin – teoksilla jotka ovat muodoiltaan niin tarkkoja ja uskomattomia ettei uskoisi niiden olevan lumesta. Kuvittelisin, etta esimerkiksi Zaha Hadidin tyo on tallainen. Ne ovat runollisia tavalla, jota presidentti Tarja Halonen hyvin kuvasi puheessaan New Yorkissa Scandinavia Housen juhlissa. Han vertasi Snowshow -teoksia Buddhalaismunkkien merenrantahiekkaan tekemiin taidokkaisiin piirroksiin, jotka nousuvesi huuhtoo pois pian niiden valmistumisen jalkeen. Ne ovat taydellisia vain hetken.
Esimerkkina teoksista, jotka ottavat huomioon materiaalin prosessimaisuuden tiedan toistaiseksi vain oman tyomme ja Greg Lynnin suunnitelmat. Lynn aikoi kasvattaa teoksensa valuttamalla vetta hitaasti yhteen paikkaan. Jaatyessaan vesi muodostaa kartiomaisen vapaamuotoisen rakennuksen. Oma teoksemme puolestaan syntyy jaadyttamalla vetta valtavassa sylinterinmuotoisessa muotissa. Jaatymaton vesi muodostaa kuplan sylinterin sisaan, aivan kuten jaalyhtya tehdessa muoviamparissa. Kun pinta puhkaistaan ja vesi lasketaan ulos, jaa sisalle suuri luonnonmuovaama kuplamainen tila, jonne ihmiset voivat kayda. Ernesto Neto kuvasi hyvin tyoskentelyprosessiamme sahkopostissaan Rion rannoilta:
“How good it is to let things happen - just see how it goes! We made a small room from a big cup of water. An ice bubble, that we could get in to and discover what could it be like inside frozen water. Just an experiment on an old-new way of making a ice castle.”
Kumpikin teos on muodoltaan jaatysmisprosessin synnyttama ja oleellinen osa sen viehatysta tulee olemaan muodonmuuotos kun teos sulaa pois hitaasti muotoaan muuttaen.
Kolmas aihe. Mielenkiintoista tulee olemaan mahdollisuus vertailla arkkitehtuurin ja taiteen huippujen lahestymistapoja kun he jakavat materiaalin ja mittakaavan. Joitakin arkkitehtien lahestymistapoja luulisin voivani ennakoida, taiteesta en tieda tarpeeksi. Paikalla on esimerkiksi fenomenologeja kuten Juhani Pallasmaa ja Steven Holl, jotka nojannevat teokseen sisaanrakennettuihin merkityksiin ja (lahes uskonnollisiin) kokemuksiin tai toisaalta abstrakteja modernisteja kuten Tadao Ando tai suomalaispari Heikkinen & Komonen, joitten teokset lienevat karteesialaisen geometriaan perustuvia tilasommitelmia. Yhta juovaa nuoresta kansainvalisesta avantagardesta edustaa Foreign Office Architects, jotka tutkineet millainen muotokieli tuottaa uudenkaltaisia sosiaalisia tiloja ja toimintoja. He ovat uuden sukupolven funktionalisteja. Toista juovaa edustaa Greg Lynn, joka on lahinna kiinnostunut muodosta, sen kummemmin valittamatta merkityksista tai funktiosta. Greg sanoi hiljattain Wexner Centre for Artsissa jarjestetyssa the Shape of Things to Come –konferenssitilaisuudessa olevansa nykyaan lahinna kiinnostunut klassista kauneuden ja sommitelman maaritelmista. Monille yllattavaa tekstia digitaalisen arkkitehtuurin keulahahmon suusta.
Lynnin lahestymistapa on omasta mielestani ehdottomasti mielenkiintoisin ja poleemisin. Se on lahella fenomenologista ajattelutapaa siina, ettei se nojaa funktioon (muoto, jota funktio ei oikeuta on nolo, huonoa suunnittelua) ja muotokielellisesti lahella uusia funktionalisteja, kuten FOA (monimuotoiset biomorfiset rakenteet), mutta se ei nojaa merkityksiin tai viittauksiin arkkitehtuurin sisaltona sen enempaa kuin kayttotarkoitukseenkaan. Lynn on huomannut, etta arkitehtuurin ei tarvitse oikeuttaa olemassaoloaan kayttotarkoituksen tai viitteitten kautta vaan silla on oma oikeutuksensa ja valiton tasonsa kuten mussikillakin, tai maalaustaiteella.
Lynnin huomio tukeutuu ranskalaisfilofien Deleuze & Guattari esitamaan ajatukseen, siita etta abstraktia tietoa ei ole vaan kaikki tieto on materiaalispesisfista, sidottua eri inhimillisen toiminnan osa-alueisiin kuten musiikkiin, arkkitehtuuriin, maalaustaiteeseen, jne. (Heidan kirjansa Mille Plateaus, kasittelee naita tuhatta eri tiedon tasoa.) Esimerkiksi musiikkikappaletta ei voi korvata kirjoittamalla, eika Pavarottin tarvitse ymmartaa musiikin teoriaa tulkitakseen puccinin Nessun Dormaa, eika sinun tai minun tarvitse ymmartaa italiaa nauttiaksemme hanen laulustaan.
Snowshowssa kavijan ei tarvitse olla arkkitehtuuri- tai taideteoreetikko nauttiakseen, eika hanen tarvitse etukateen tietaa mita merkityksia suunnitelija mahdollisesti halusi viestia tyollaan. Hanen pitaa osata olla herkka ymparistolleen ja muistaa, etta rakennettu maailmamme perustuu pitkalti uniimme ja yksi yhteinen tekija Snowshown taiteilijoille ja arkkitehdeille on, etta he ovat harvinaisen hyvia uneksijoita. Toivottavasti ne unet, jotka saavat hahmonsa Snowshown sulaviin muotoihin ovat voimakkaita ja kauniita.
(Snowshow tuo paikalle paitsi raskaansarjan tekijoita kuten taiteilijat Rachel Whiteread ja Anish Kapoor seka arkkitehdit Lebbeus Woods ja Thom Mayne myos nuorempia tekijoita kuten FOA, Greg Lynn. Suomalaisia osanottajia ovat mm. taiteilijapari Petteri Nisunen ja Tommi Gronlund seka arkkitehdit Juhani Pallasmaa ja Heikkinen & Komonen, etta allekirjoittanut.)