• Kivi Sotamaa

Intohimojen tornit

Artikkeli Muoto lehdelle 2001


New Yorkissa keskiviikkona huhtikuun 26. päivä. Ikkunasta näkyy central Park ja New Yorkin valot. Olemme viidennellä avenuella viidennessätoista kerroksessa italian ensimmäisen supermallin tittelillä kulkevan seurapiirirouvan kotona - yhdessä kuudesta hänen eri puolilla maailmaa sijaitsevista kodeistaan. Hän on noin viisi-kuusikymmentä vuotta vanha, kaulassaan valtava kultainen koru, joka näyttää puun lehvästöltä. Hän on uskomattoman kaunis emännöidessään illallista kerman ja nahkanruskean sävyisessä asunnossaan. Meitä on parikymmentä. Pöydän ympärillä istuu muunmuassa entinen Hollywood tähti, tunnetun taidelehden päätoimittaja, arkkitehti Rem Koolhaas, New York Timesin arkkitehtikriitikko Herbert Muschamp ja urugualaista alkuperää oleva arkkitehti Rafael Vinoly vaimoineen. Pöydällä on kaksi modernia, veistoksellista, hopeista kynttilänjalkaa.


Helsingissä 11. syyskuuta 2001 iltapäivällä. Tyttöystäväni soittaa kännykkääni ollessani matkalla noutamaan häntä töistä. Hän sanoo, että lentokone on osunut yhteen WTC torneista ja torni palaa. Uutinen kuullostaa uskomattomalta, mutta päätän soittaa saman tien ystävälleni Muschampille, joka asuu muutaman korttelin päässä torneista. Amerikassa on vasta aamu. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä mitä on tapahtumassa. Pilvenpiirtäjän äänieristys ja suljetut kaihtimet takaavat hyvän unen. Kehotan häntä avaamaan ikkunan ja laittamaan CNN -kanavan päälle. Seuraavaksi puhelimesta kuuluu vain “herran jumala, kadulla juoksee ihmisiä, minun pitää lähteä...”


New Yorkissa lokakuussa 2001. Vain viikkoja tonien sortumisen jälkeen Manhattanilla sijaitseva arkkitehtuurigalleria nimeltään Max Protetch alkaa lähettää kutsuja arkkitehdeille ympäri maailmaa ja pyytää heitä tekemään vapaamuotoisia visioita ja suunnitelmia uusiksi WTC torneiksi. Aikaa on vain muutamia viikkoja. Näyttely aukeaa marraskuussa. Gallerian yllätykseksi kymmenet toimistot vastaavat kutsuun ja lähettävät ehdotuksia. Suurin osa toimistoista tekee työn ilmaiseksi ja lahjoittaa tulonsa. Lähetettyjen suunnitelmien määrä ja kirjo on uskomaton ja näyttely lyö avauduttuaan gallerian kaikki kävijäennätykset. Tornifantasioista tuleee yllättäen tapa harjoittaa kollektiivista terapiaa. Kaikki pohtivat - mitä nyt, mitä tornien tilalle? Näyttelyn työt kiertävät maailmaa seuraavan puoli vuotta keräten valtavan määrän yleisöä ja palstatilaa.


New Yorkissa keväällä 2002. WTC -tontin uudelleenrakentamista koordinoimaan perustettu Ala-Manhattanin kehitysorganisaatio LMDC (Lower Manhattan Development Corporation) julkistaa kuusi arkkitehtitoimistoa käsittävän kutsukilpailun tuotokset. Ehdotukset ovat kasvottomia liikepuistoja ja saavat murkaavan vastaanoton mediassa. Hyökkäystä johtaa Muschamp ja New York Times ja rintamaan liittyvät lähes kaikki. Muschamp kirjoittaa seuraavien kuukausien aikana sarjan artikkeleita, joissa hän kritisoi yksityisten tahojen taloudellisten intressien motivoimaa suunnitteluprosessia, paljastaa järjestettyyn kilpailuun liittyvää korruptiota ja havainnollistaa yleisölleen kuinka keskinkertaisista ehdotuksista on kyse. Hän kutsuu Ala-Manhattania kaavoittamaan valittua Bayer Binder Bell -toimistoa nimellä Blah, Blah ja Blah.


Roomassa kesäkuussa 2002. Artikkelikampanjansa uuvuttama Muschamp on kutsuttu rentoutumaan italialaisen supermallimme Rooman asuntoon. Pöydällä on kaksi hopeista kynttilänjalkaa. Ne nahdessään hän saa ajatuksen projektiin, jolla pahasti metsään menossa oleva LMDCn johtama suunnitteluprojekti saataisiin lopullisesti raiteiltaan. Hän lähtee kotiin ja rekrytoi lyhyessä ajassa ryhmän arkkitehtejä, joiden tehtävänä olis kehittää uusia visio koko ala-Manhattanille. Projektiin liittyy merkittäviä tekijöitä; Peter Eisenman, Zaha Hadid, Steven Holl ja Rem Koolhaas. Kynttilänjaloista uudet WTC tornit saa tehtäväkseen suunnitella tunnettu nuori insinööri Guy Nordenson. Muschampin artikkelikampanja huipentuu kynttilänjalkojen innoittamaan New York Times Magazinen vaihoehtoprojektiin Ala-Manhattanille, joka julkistetaan Arsenalessa Venetsian biennalessa. Samaan aikaan Yhdysvaltain pavijongissa on esillä kaikki viitisenkymmentä Max Protetch –gallerialle tehtyä visiota.


Venetsiassa elokuussa 2002. Paistattelemme auringossa Venetsialaisen yksityispalatsin parvekkeella Steven Hallin viehättävän taitelijavaimon kanssa. Vieressä on valtava pöytä täynnä erilaisia kukkivia orkideoja. Holl istuu Muschampin kanssa sohvalla ja insinööri Guy Nordenson vastapäätä. Frederik Schwarz pyörii buffetin ympärillä. Huomenna Timesin vaihtoehtoprojekti julkistetaan ja keskustelu käy jo kuumana. Monet haistavat jo mahdollisuuden päästä mukaan WTCn suunnitteluun.

Seuraavana aamuna kello kymmenen Venetsian Arsenalessa Muschamp on istuttaaa kaikki konfliktin eri osapuolten edustajat samaan pöytään. Yleisöstä keskusteluun liittyvät Steven Holl, Daniel Liebeskind ja Bernard Tschumi. Historiallinen tapahtuma saa oudolla viimeisen silauksen kun italialaisten opiskelijoiden sodanvastainen mielenosoitus ryntää kesken kaiken lavalle julistamaan sodanvastaista sanomaa, eikä suostu millään poistumaan. Tapahtuma ja esitetyt suunnitelmat ovat saavat postiivisen vastaanoton ja paljon julkisuutta. Muutamia viikkoja myöhemmin LMDC ilmoittaa, että uusi kilpailu järjestetään. Toimistot tai ryhmät, jotka ovat rakentaneet suuressa mittakaavassa saattavat ilmoittautua kilpailuun. Kuusi ryhmää valitaan 406:sta. Joukossa on monia, jotka hääräsivät tapahtumien keskipisteessä jo Venetsiassa. Kolme toimistoa ovat yllättäen nimekkäiden arkkitehdien yhteenliittymiä.

United Architects, ryhmistö nuorekkain, käsittää Greg Lynnin, Kevin Kennonin, Farshid Moussavin ja Alejandro Zaera-Polon (Foreign Office Architect:sin) ja Ben van Berkelin. Toinen ryhmä nimeltään THINK on Rafael Vinolyn, Frederik Schwartzin, Shigeru Banin ja William Morrishin. Kolmas ryhmä on yhteenliittymistä uskomattomin, vanhojen raskaansarjan tekijöiden bandi, jossa on mukana Richard Meier, Peter Eisenman, Steven Holl ja Charles Gwathmey. Soloina mukaan pääsevät Norman Foster ja Daniel Liebeskind. Kuudes kilpailija on edellisenkin kilpailuun osaa ottanut toimisto Peterson Littenberg.


Grazissa Itävallassa marraskussa 2002. Kello on kaksi yöllä ja istumme hotellin baarissa Zaha Hadidin kuratoiman Latent Utopias (kts viime Muoto) –näyttelyn avajaisillan jälkeen. Juomme grappaa Greg Lynnin, Farshid Moussavin ja Alejandro Zaera-Polon kanssa. He ovat United Artchitects. Ryhmän neljäs jäsen Ben van Berkel painui jo pehkuihin. He jäsenet vaikuttavat innostuneilta ja väsyneiltä. Heidän on kahden viikon välein esitettävä suunnitelma arvostelupaneelille ja lennettävä jatkuvasti eri ryhmän jäsenten toimistojen välillä euroopasta amerikkaa.


New Yorkissa tammikussa 2003. Kilpailu on finaalivaiheessaan. United Architects esittää fantastisen suunnitelman, jossa useat käärmemäiset tornit sulautuivat yhteen kohti huippuaan. Idea oli suoraan lainattu, vaikkakin huomattavasti kehitetty versio Max Protetchilla esillä olleesta hollantilaisen Lars Speuybroekin suunnitelmasta. Speuybroek ei valitettavasti ole imarreltu vaan kuittaa kuukausi myöhemmin istuassamme yhdessä lentokoneessa, että hänestä tuntuu, että hän on joutunut joukkopanon kohteeksi. Myös Norman Foster esittää mainitsemisen arvoisen hienostuneen suunnitelman. Yllättäen kuitenkin jatkoon valitaan Rafael Vinolyn ja Frederik Schwartzin vetämä THINK ryhmä ja Berliinin juutalaismuseosta kannuksensa ansainnut Daniel Liebeskind.

Kahden finalistin selvittyä kilpailusta tulee äärimmäisen poliittinen. Monilla mopo niin sanotusti karkaa käsistä, tai kuten Rem Koolhaas asian ilmaisi: Koskaan eivät näin monet älykkäät ja sivistyneet ihmiset ole käyttäytyneet yhtä irrationaalisesti. Samaan hengenvetoon hän itse hyppää mukaan leikkiin ja toteaa Liebeskindin ehdotuksesta, että Daniel haluaa tragedian jatkuvan ikuisesti (rakennuksen muodossa) ja United Architects ehdotuksesta, että arkkitehti (Ben van Berkel), joka kutsuu rakennustaan katedraaliksi pitäisi poltaa roviolla. Herbert Muschamp heittää bensaa tuleen ja kirjoittaa artikkelin, jossa hän suosii THINK ryhmän ehdotusta sen optimismin ja ohjelmallisen konseptin takia ja kritisoi Liebeskindin ehdotusta sen paatoksellisuudesta ja uskonnolisuudesta. Artikkelin seurauksena Daniel Liebeskindin uskollinen yhtiökumppani ja vaimo uhkaa suuren New Yorkilaisen sanomalehden etusivulla tappaa Muschampin tavatessan hänet. Lisäksi hän orkesteroi Muschampin vastaisen sähköpostikampanjan. Kampanja kääntyy järjestäjäänsä vastaan ja siitä tulee yleinen naurunaihe. Liebeskindeillä on kuitenkin myös voimakkaita tukijoita, erityisesti New Yorkin juutalaisyhteisössä, jolla on paljon valtaa New Yorkissa. Myös George Bush oli pitänyt Liebeskindin uskonnollissävytteisestä retoriikasta ja käydessään kilpailuehdotusen näyttelyssä todennut vaimolleen, että hänen ehdottamatnsa tyhjät kuopat entisten tornien kohdalla olivat hienot.


New Yorkissa tiistaina 25. helmikuuta. Lautakunta, jonka New Yorkin kuvernööri oli asettanut neuvomaan voittajaehdokkaan päätyy Muschampin kannalle suosittelemaan THINK-ryhmän ehdotusta. Virallinen äänestys, jonka on tarkoitus olla vain muodollisuus ja johon kuvernööri itse osallistuu on seuraavana iltana, italialaisen supemallimme järjestämien illallisten aikaan.

New Yorkissa keskiviikkona 26. helmikuuta Samppanjat ovat jäissä. Italilainen supemallimme toivottaa minut tervetulleeksi, THINK-ryhmän keulahahmo Rafael Vinoly hymyilee leveästi ja vaikuttaa helpottuneelta. Kysyn ovatko uutiset tulleet. Kyllä - Liebeskind on valittu voittajaksi. Kuvernööri on yllättäen tehnyt oman päätöksensä ja kumonnut lautakunnan valinnan. Samppanja jää jäihin, mutta ilta jatkuu iloisissa ja tuntellisissa merkeissä. Vinoly on luonut uransa kilpailuilla ja ilmeisesti tottunut sekä voittamaan, että häviämään. Vaimoa ottaa päähän kun tuli hankittua vaatteet mahdollista televisioesiintymistä varten.

Yllättäen tuntuu siltä että olemme kaikki silti voittaneet. Jälkeenpäin ajatellen tärkeintä ei olekaan Liebeskindin voittajaehdotus. Se on paljon parempi kuin alkuperäiset kuusi liikepuistoa, muttei lähestulkoonkaan paras kilpailuehdotuksista. Ilkeästi sanottuna se kaupunkitilaa fragmentoiva tragediaa myyvä teemapuisto. Oleellista koko tapahtumasarjassa on, että tuhoon vastattiin luovuudella ja optimismilla. Julkinen pelkästään taloudellisten intressien ajama suunnittelurpojekti suistettiin raiteiltaan. Suuri yleisö seurasi prosessia tarkasti, oppi paljon arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta. Tuhannet kävivät Max Protetchin näyttelyssä, miljoonat lukivat Timesia. Arkkitehtuurista keskusteltiin ensi kertaa CNN:llä. Suuret arkkitehtinimet, jotka ovat pitkäät kaihtaneet toisiaan, muodostiva koalitioita ja työskentelivät yhdessä. Kaiken tämän moottorina toimi konflikti. Ensin tornien tuhoutuminen ja sitten ankara, intohimoinen julkinen keskustelu, jossa ei panoksia säästelty ja joka tuskin olisi mahdollista missään muualla kuin New Yorkissa.


New Yorkissa tiistaina 4 maaliskuuta On kulunut vain vajaa viikko kilpailun tulosten julkistamisesta. Pöydällä on kaksi hopeista kynttilänjalkaa ja pullo hyvää punaviiniä. Muschamp ja Liebeskindit illastavat yhdessä italialaisen supermallimme asunnossa sulassa sovussa ja tekevät tulevaisuudensuunnitelmia New Yorkille.

  • Facebook App Icon
  • Instagram App Icon